Luova ympäristö · Elokuu 2022
Studiossa.
Yhdessä valokuvaaja Pia Ulinin, stylisti ja kirjoittaja Cilla Ramnekin sekä taiteilija Viola Sparren kanssa olemme syventyneet kirjoitustaulujemme rooliin eloisassa, sotkuisessa ja luovassa studioympäristössä.
Studio, ateljee – mitä se tarvitsee? Miten suunnitellaan tila vapaalle ajattelulle ja luovuudelle? Voimmeko ehdottaa yleisiä ohjenuoria? Ehkä emme. Loppujen lopuksi jokainen tekee sen omalla tavallaan. Jotkut täyttävät sen kiinnostavilla esineillä, ylijäämämateriaaleilla ja sattumanvaraisella tavararöykkiöllä, kun taas toiset nauttivat täysin päinvastaisesta: järjestelmällisistä, siisteistä tiloista, joissa on puhtaat linjat, kulmat ja teroitetut kynät, jotka odottavat hiljaisessa valmiudessa.
Tämä on koululuokka, mukavan kulunut ja kevyesti hoidettu. Anteeksiantava ympäristö, jossa näkyvät erehtymättömät jäljet monien vuosien luovista ponnisteluista. Joskus siellä työskentelee joukko luovia tekijöitä. Joskus, jos on onnea, koko huone on omassa käytössä ja voi levittäytyä niin kuin haluaa.
Mutta itse prosessi, mistä siinä oikein on kyse? Se voi alkaa eräänlaisesta kaaoksesta, materiaalien kokoelmasta. Liikkua pelkän intuition varassa laajoina kaarina aiheen ympärillä, jota ei ole vielä täysin muotoiltu. Etsiä ja löytää – kenties höyhen tai rypistynyt pussi houkuttelevan sitruunankeltaisessa sävyssä. Kiinnittää vanhoja luonnoksia ja muistiinpanoja seinälle. Sana, lause, joka pulpahtaa mieleen – paras kirjoittaa se kirjoitustaululle ennen kuin se katoaa! Hiljalleen huoneeseen syntyy kollaasi sanoista, kuvista ja pienistä piirroksista. Pienoisuniversumi, tätä, tuota ja jotain muuta fyysisessä muodossa. Parhaassa tapauksessa alkaa ymmärtää, mihin suuntaan on menossa.
Violan maalaukset kumpuavat lapsuuden tilanteista – koetuista, unissa nähdyistä tai kuvitelluista, ja kaikissa on käsin kosketeltava tunnelataus. Kuin tunteiden arkeologi hän liittää yhteen sirpaleita ja luo tuokiokuvia tietyistä hetkistä. Peitto, vilahdus tapetista tai tapa, jolla valo lankeaa pitkänukkaiselle matolle; yksityiskohtia, jotka on kaivettu esiin muistin kaivoksista. Se osuu katsojaa suoraan aurinkopunokseen, ja hän ajattelee: kyllä, niin se oli minullakin!
Kirjoitus- ja ilmoitustaulut täytetään ja pyyhitään tyhjiksi työn edetessä. Prosessi on niin analoginen kuin olla voi. Sommitelmia syntyy ja ne kehittyvät, toisinaan niin hienoiksi, että ne vaativat dokumentointia.
